tiistai 25. marraskuuta 2014

Kausia

Nyt on Miehellä mv-kausi.
Jos taivas on pilvessä
eikä pääse tähtikuvaamaan,
niin kuvataan sitten kaikkea mustavalkoisena.
Ei mennä sieltä missä aita on matalin
vaan kunnolla vallitsevaan tunnelmaan.

Suuri pelkohan tässä on,
että tästä talvesta tulee edeltäjänsä kaltainen.
Aurinkoa ei näy, eikä kirkasta taivasta,
ei siis tähtiäkään!

Kyllä minäkin mieluummin katselisin planeettaa,
tähtikuviota, revontulia, komeettoja ja kaikkea tähtisumua.
Vaan näillä mennään :)
Tottahan pilviverho vielä rakoilee
ja tähti työntää valonsa esiin.
Sitä odotellessa!

Kuvissa sesongin hylkäämä kapearaiteinen




lauantai 15. marraskuuta 2014

Vanha paloasema

Outokummun vanha paloasema on
tiilestä muurattu, 1930-luvun lopulla valmistunut viehko keltainen rakennus.
Arkkitehti W.G. Palmqvistin piirtämän ”auto-aseman” katon alla
olivat aikoinaan Outokumpu Oy:n työmatkaliikennettä ajaneiden linja-autojen,
Alatorilta matkaan lähteneiden ”Okujen” tallit.
Tiloissa oli myös ruokala ja matkalaisten odotustila.
Asemaa on laajennettukin, ilmeisesti 50-luvun lopulla.
Siinä yhteydessä autopaikkojen määrä nousi kuudesta kahdeksaan.
Yläkerrassa toimi 1960-luvun alussa koulu - kolme luokkaa, 120 oppilasta.
Viime vuodet asemalla on mm. säilytetty ja raportoitu malminetsinnästä saatuja kairausnäytteitä.
(Em. on muokattu paikallislehden jutusta,
jonka voit lukea alkuperäisenä täältä.)

Hienoa että tornikello on kunnostettu
ja kello on roolissaan ajannäyttäjänä.
Mies kävi rakennusta kuvaamassa,
koska myös letkutorni on valaistu ohikulkijoiden riemuksi.
Kiitos tästä uusille omistajille :)






tiistai 11. marraskuuta 2014

Monesko talvi jo...

...tänä syksynä!
Ensin lunta tulee vuorokausi sotalla.
Sitten se sulaa pois.
Seuraa pluskelit ja vesisateet,
kunnes on taas aika sataa lunta.
Ja aika sen sulaa pois.

Koska käsillä on vuoden pimein aika,
kaikki valoisuus - on se sitten lumesta peräisin
tai auringonpaisteesta
 - on toivottua ja odotettua.
Kun kylmät saapuvat
ja talvi kunnolla alkaa
on luvassa kimmellystä ja kauneutta :)
Iloitkaamme vuodenajoista!





lauantai 1. marraskuuta 2014

Myboshi vol. 2

Viimepäivinä on taivaalta siivilöitynyt ihana valo.
Se aivan ajaa valokuvaamaan.
Aurinko paistaa matalalta,
näyttäen vähäiset värit niin täyteläisinä.
Mikä rikkaus onkaan voimakkaat vuodenajat!
Ihmeellistä että kesän kirkkaiden värien jälkeen
aivan kaipaa tummaa ja täyteläistä,
murrettua ja maanläheistä väritystä.


Syksy ja talvi on asusteiden aikaa.
Pipoja, kaulahuiveja, kämmekkäitä, käsineitä...
Mitä vaan mikä nopeasti valmistuu ihmistä piristämään
ja kylmältä suojaamaan.

Kuvissa vuorostaan Naisen Myboshi-pipo ja kaulaliina.
Pipon malli on Osaka+1, virkattu Myboshi No. 1 -langasta.
Lankoja myydään ainakin Sokoksissa.
Kaulaliinan virkkasin pipoon sopivaksi.
Helppoa ja älynopeaa :)