tiistai 25. helmikuuta 2014

Marmatuspostaus

Sellainen tästä nyt tulee.
Kun ei ole mitään kuvattavaa :(
Kun tämä ei ole lifestyleblogi
eikä muotiblogi
eikä lemmikkiblogi
eikä ruokablogi...

No, olisi kyllä ollut yksi ihana ruoka-aiheinen postaus mielessä.
Sitten iski ruokamyrkytys (tai norovirus)
ja ajoi Miehen ja Naisen
heikkoon kuntoon muutamaksi päiväksi.
Ruoka ei houkuta yhtään,
eikä varsinkaan sen kuvailu sanoin tahi kuvin.

Kiitos pilvisen ja leutoakin leudomman helmikuun;
ei näy tähden tähteä.
Joten niitäkään ei ole nyt esitellä.
Ei pilvikaaria eikä revontulia.
Tätä vauhtia kun kevät etenee,
kohta pääsee kuvaamaan kyitä ja tulppaaneja ja krookuksia
ja hyttysiä ja perhosia ja koivunsilmuja.

Tulkoon sitten kevät ja vaikka takatalvi.
Kuvataan sitten niitä!

Tässä pari tunnelmakuvaa sisätiloista.
Ei ole meidän koti :)



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Terveisiä 12 miljoonan valovuoden päästä!

Valokuvaus - tuo harrastus jossa vain taivas on rajana,
sekä välineistön hankkimisen suhteen,
että kuvauskohteiden suhteen :)
Meillä on uusi 70-200 mm:n putki.
Mies on ollut kuin tulisilla hiilillä
päästäkseen testaamaan sen tähtikuvausominaisuuksia.
Kirjoitettakoon tähän, että Hubble-teleskooppi on ottanut
kaikista taivaan kohteista miljoona kertaa parempaa kuvaa
kuin kukaan voi koskaan saada täältä maan kamaralta.
Mutta se ei lannista meitä,
emmekä ole kilpailemassa Hubblen kanssa.
Mies halusi tallentaa pari galaksia
ja osasi paikantaa kohteet tähtikartan avulla.
Putki oletettuun suuntaan ja laukauksia.
Vasta koneella kotona saattoi havaita,
että M81 ja M82 olivat tallentuneet kuvaan.

Messier 81 eli M81 on Ison karhun tähdistön alueella sijaitseva galaksi
ja Messier 82 eli M82 on epäsäännöllinen galaksi samassa tähdistössä.
Nämä löysi Johann Elert Bode vuonna 1774.
Messier 82:n etäisyys Maasta on noin 12 miljoonaa valovuotta.
Messier 82 sijaitsee puoli astetta pohjoiseen Messier 81:stä
ja on lähes samalla etäisyydellä Maasta.
Messier 82 on hieman pienempi kuin Messier 81.
Vuoden 1993 keväällä galaksissa havaittiin supernova,
joka oli mahdollista havaita harrastelijavälineillä.
Myös tammikuussa 2014 havaittiin harrastelijavälineillä havaittavissa oleva supernova.
Nämä tiedot ovat Wikipediasta.

Supernova = tähden räjähdys.
Supernova on hyvin harvinainen maailmankaikkeuden ilmiö.
Niitä ei tapahdu yhdessä galaksissa edes joka vuosisata.
Vuosittain eri galakseissa havaitaan yhteensä kolmisensataa supernovaa,
yleensä kaukaisissa galakseissa.(Wikipedia)

Galaksit kuvan keskeltä aavistus vasempaan


lauantai 1. helmikuuta 2014

Viivamuodot

Lain mukaan ilotulitus on sallittua uudenvuodenaaton iltakuudesta
uudenvuodenpäivän aamukahteen saakka
sekä Venetsialaisissa klo 21.00–02.00 asti,
muulloin lähimmän paloviranomaisen luvalla.
Joten vähissä ovat ne kerrat,
jolloin voi ihastella 
ilotulitusta eli näyttävää tapahtumaa,
jossa käytetään pyroteknisiä tuotteita
viihdyttävän esityksen luomiseksi.
Tässä niitä on käytetty
ja lopputulema taltioitu valokuvan keinoin.





Orkideat

Olemme työyhteisönä pitäneet jo vuosia hengissä työpaikkamme muutamaa perhosorkideaa.
Viikoittain ne upotamme veteen, lannoitamme ja huollamme rakkaudella :)
Vuosi toisensa jälkeen ne palkitsevat hoitomme kukkimalla kauniisti ja pitkään.
Oma havaintoni on, että orkideat tarvitsevat aivan valtavasti valoa.
Koska työpaikkani on julkinen rakennus,
siellä lamput palavat n. 12 tuntia päivässä
ja orkideat saavat kaipaamaansa valoa.
Muuten perhosorkidean hoito on helppoa.
Orkideat rakastavat sadevettä, järvivettä, kaivovettä, lumesta sulatettua vettä,
jopa pullotettua vettä.
Suomalainen hanavesi on yleensä hyvälaatuista,
joten, sadeveden kerääminen tai lumien sulattelu on harvoin tarpeen. 
Perhosorkidea kestää hyvin sen kalkkimäärän, 
jonka vesijohtolaitokset lisäävät putkistoon. 
Veden seisottamisesta ei ole hyötyä,
sanotaan täällä.

Me kastelemme järvivedellä!

Ohessa muutama tuore kuva parhaillaan kukkivista kaunottarista :)