sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Harrastamisen vaikeus ja tuska

Jos harrastuksen voisi myydä
sellainen olisi nyt tarjolla :)
Tähtikuvaus ei ole mikään suksee Suomessa.
Se on yhtä loistava idea kuin oluen myyminen saksalaisille,
kahvin myyminen kolumbialaisille tai jäiden myyminen eskimoille.

Jos tähtiä mielii nähdä ja kuvata
pitäisi tätä nykyä asua Chilessä tai Kanarialla,
siis paikassa jossa pimeys laskeutuu kuin esirippu jo siinä heti kohta alkuillasta.
Täällä on ollut taivas pilvessä niin sitkeästi,
että suomalaisten tähtikuvaajien piireissä siitä on tullut jo vitsi.

Jos taivaassa on vain ollut jokin aukko ja reikä
on Mies rientänyt kuvaamaan.
Ohessa kuvasaalista todisteena sellaisista kullanarvoisista hetkistä.

Alla Mars ja Venus painumassa yöpuulle.
Kuvat on otettu 2 minuutin välein ja yhdistetty yhdeksi kuvaksi.
Kokonaiskuvausaika 44 min.
Ylempänä kuvassa muitakin himmeän taivaan kohteita nukkumaan menossa.



Sitten vuorossa Lovejoy  C/2014 -komeetta.
Tämä on pitkään ja hartaasti odotettu kohde.




Viimeisenä vaan ei vähäisempänä Andromedan galaksi eli Messier 31.
Se on Andromedan tähdistössä sijaitseva Sb-tyyppinen kierteisgalaksi,
kotigalaksiamme Linnunrataa lähinnä oleva suuri galaksi
ja samalla myös pohjoisen tähtitaivaan kirkkain.
Se kuuluu yhdessä Linnunradan kanssa noin 30 galaksin muodostamaan Paikallisryhmään,
jonka suurimmat jäsenet ovat juuri kyseiset kaksi galaksia, sanoo Wikipedia.

Arabialaisia makuja

Kiitos Ulpulle, että whatsappiini eksyi Hesarin resepti shawarmasta.
Myönnän mitä nöyrimmin,
etten ollut koskaan kuullut moisesta herkusta.
Se on pienoinen ihme,
koska pohjoisafrikkalaiset ja arabialaiset ruoat, maut ja mausteet
ovat meillä arkipäivää ja kovin pidettyjä.


Tehkää tätä hyvät ihmiset jos edes pienessä määrin pidätte kebabista!
Ja tehkää ehdottomasti pitaleivät itse!
Lihaa marinoidaan yön yli,
joten se kannattaa huomioida valmisteluissa.

Tämä on NIIN raikas herkku.
Ainoa tulinen asia on harissa-tahna
ja sen määrää voi itse säädellä
tai jättää kokonaan pois. (No ei tietenkään voi jättää pois)

Tein harissan itse:

6 punaista tuoretta chiliä keitetään vedessä 10 min.
Halkaisemisen ja siementen poistamisen jälkeen
jäähtyneet chilit pyöräytetään tehosekoittimessa
valkoviinietikan (1 rkl), rypsiöljyn (½ dl) ja suolan (1 tl) kanssa.

Lihan marinadi on aivan huikea kardemummineen, neilikkoineen, kaneleineen...
Kaikki oli helppotekoista vaikka työvaiheita on paljon.




Sanat eivät riitä kuvaamaan makunautintoa!

Kuvat otettu Lumia 830:llä.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kiireitä ja täyttyneitä haaveita




Blogin päivittäminen
ja kommentteihin vastaaminen on jäänyt kiireen jalkoihin.
Ajan on vienyt yli vuoden kestäneen projektin viimeiset kuumeiset vaiheet.

Kaikki alkoi vuonna 2013 kesällä tai syksyllä:
Kampaajani kertoi harrastavansa maskeerausta.
Hän ohjaa myös paikallisessa sirkuksessa
ja tekee lasten ja nuorten esiintymismeikit.
Hän harmitteli, ettei kertakäyttöisistä maskeista jää mitään muistoa.
Nehän pitäisi valokuvata, sanoin.

Kampaamokäyntini yhteydessä ideat lensivät ja konsepti oli valmis:
painatetaan kalenteri, jossa esiintyy fantasiahahmoja
kuvattuina outokumpulaisissa paikoissa ja maisemissa.
Kampaaja vastaisi hahmojen maskeista, kampauksista ja puvuista.
Minä kuvaisin.
Tiesin etten selviytyisi hommasta yksin,
joten mukaan pyydettiin kaksi muutakin naista kuvaamaan.
Kaikki me tiesimme toisemme entuudestaan,
mutta ei voi sanoa että olisimme tunteneet kaikki toisemme.
Nyt tunnemme jo aika hyvin :)
Kiitos teille ihanat Sari, Minna ja Hilkka!

Kuvattavat lapset ovat OudonKummun Sirkuksessa harjoittelevia nuoria.
Heidän kuvaamiseensa pyydettiin lupa heiltä itseltään ja heidän vanhemmiltaan.
Kiitos teille kaikille ihanille nuorille heittäytymisestä
ja rohkeudesta hypätä tuntemattomaan!

Aitouden suhteeen olimme pedantteja.
Jokaisen kuukauden hahmo kuvattiin siinä nimenomaisessa kuussa,
eikä asiassa fuskattu.
Viisaina aloitimme joulukuussa 2013,
joten viimeiset kuvat otettiin marraskuun alussa 2014.
Näin kalenterin valmisteluun ja painattamiseen jäi marras-joulukuun vaihde.
Kalenteri oli ihmisillä käytössään heti tammikuussa 2015.

Kuvauksista jäi hirmuisesti kuvia,
jotka halusimme nuorten itsensä
ja heidän vanhempiensa ja muidenkin näkevän.

Haave Kuvista -valokuvanäyttely on nyt nähtävissä
helmikuun ajan Outokummun Kirjastogalleriassa.
Tervetuloa ihastelemaan!




Kuvissa syyskuun hahmo Metsänkeiju kuvattuna syyskuussa 2014