lauantai 16. marraskuuta 2013

Vesi taipuu moneksi


Milloin hän eli Mies ei pääse tähtiä kuvaamaan
hän keskittyy kokeelliseen kuvaamiseen kotona.
Tekniikkastudio voi sijaita vaikka saunassa,
kuten tässä tapauksessa.
Hommaan tarvitaan pipetti, jolla pudotella vesipisaroita,
peilinpala tai lasivati pisaroiden laukaisualustaksi,
kamera ja toinen käsipari.
Viimeksimainittua ei ollut,
joten mies tiputteli vettä toisella kädellä ja kuvasi toisella.
En ollut tuolloin kotona,
mutta kieltämättä olisi ollut mukavaa olla kärpäsenä katossa
- saunan katossa.

Vettä vai lasia I

Vettä vai silkkiä

Vettä vai lasia II

Houston, we haven't any problem

Kohta läsähtää I

Kohta läsähtää II

Kauas pilvet karkaavat

...turhaan niitä tavoitat...
Meillä käydään seuraavanlaista keskustelua harva se päivä:
"Jos illalla on kirkasta, menen kuvaamaan",
"herätätkö mut aamulla töihin lähtiessäsi jos on tähtitaivas?"
Ja sitten se odotuksen tuska - sama kuin viime syksynä -
kun koko ajan on vaan pilvistä, sataa vettä ja räntää,
ei tähden tähteä näkyvissä.
Mutta sitten eräänä iltana pilvien välistä näkyi tähtiä.
Mikä onnenpotku!
Ja niin hävisi mies yöhön :)




maanantai 11. marraskuuta 2013

"Vedetty sianlihan"

...kuten Google-kääntäjä sanat Pulled Pork kääntää.
Kyseessä on siis nyhtöpossu
eli ylikypsäksi haudutettu porsaanlapa
(tai jokin muu suht. halpa possunruhon osa)
ja siitä revitty liha-aines.
Kiitos amerikkalaisen grillaushullun kansan
myös meillä on nyt kokeiltu revittyä possua.
Paikallisessa kaupassa possunlapa maksoi tarjouksessa alle 4 euroa kilo.
Sitä ostimme 1,5 kg.
Niin sanotusti kuivamarinoimme lihan
eli hieroimme morttelissa hienonnettuja pippureita
ja muita mausteita lihan pintaan.
Sitten vaan uunivuoan pohjalle vettä,
liha ritilälle veden yläpuolelle, folio koko komeuden päälle tiukasti
ja kypsymään miedolla lämmöllä vaikka kuinka kauan.
Meillä oli alle satasessa yli puoli vuorokautta.
Vähempikin kypsennysaika riittää - netti on pullollaan ohjeita.
Lopputuloksena on käsiin hajoava mehevääkin mehevämpi liha,
joka pitää kuumana erottaa luista ja kamarasta.
Kylkeen hyvää leipää, majoneesia, tomaattisalsaa, sipulia, salaattia, chiliä
ja mitä ikinä mieleen tulee
ja kokoamaan herkkuleipää...


Juuri uunista vapautunut herkku
 

Aika hyvää :)
Suolaamisesta:
Me emme suolanneet lihaa lainkaan.
Kun se oli kypsänä työlaudalla revittävänä
rouhin sekaan suolaa ja sekoitin lihan joukkoon.
Samalla lihan pinnassa olleet mausteet sekoittuivat koko lihamassaan.
Toimi oikein hyvin.
Lihan voisi suolata sopivassa suolavedessä ennen uuniin laittoa.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kalastajan vaimo

Otsikko johtaa harhaan kaikki muodista ja lifestylestä kiinnostuneet :)
Nyt ei kuitenkaan ole kyse luksuksesta tai glamourista,
vaan suomuista ja suolenpätkistä!
Minulla oli nimittäin mahdollisuus kokeilla hetken kalastajan vaimona
ja Myrskyluodon Maijana olemista,
kun mies pääsi kalastusveneen matkaan kokemaan kuhaverkkoja.
Saaliina oli ihania suuria kuhia ja taimenia.
Olikin hyvin jännää fileoida suurta taimenta.
Rohkeasti tartuin haasteeseen - olenhan käynyt kalankäsittelykurssin
itsensä mestarin,
nimittäin kalankäsittelyn seitsenkertaisen Suomen mestarin, Risto Kososen opissa.
Ehdottomasti yksi hyödyllisimmistä kursseista mitä minä olen käynyt.
Tästä on aikaa jo monta vuotta.
Kurssi kesti pe - su.
Perjantaina oli joukko miehiä + kolme naista,
la miehet + kaksi naista, su miehet ja minä :)
Vaati vähän pokkaa ja kykyä sulkea korvat miesten jutuilta.
No, aika kultaa muistot ja tuloksena on rohkea asenne kalankäsittelyyn.

 




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Otsalampun valossa pusikossa

Miehen ottamia kuvia illan kajosta,
tähtiavaruudesta,
pimenevän illan tunnelmasta...

Eräää iltana halusi hän kokeilla jälleen jotakin valolla kuvaamista ja leikkimistä.
Lähti nimittäin otsalamppu valonaan pimeään jokivarteen.
Siellä hyppi puunjuurelta toiselle valaisten kuvauskohdetta otsalampullaan.
Kamera oli jalustalla ja kaukolaukaisinta käyttäen kuvasi hän maisemaa kohde kohteelta.
Kotiin tultuaan yhdisti lukuisat kuvaksi yhdeksi VALOkuvaksi.
Sisäinen taiteilija siis valtasi Miehen hetkeksi
ja luomisen vimmassaan suunnisti hän yöpimeään metsään :)

Lähtötilanne: kohteen otsalampulla valaiseminen,
kaukolaukaisimella kuvan ottaminen,
hyppy seuraavan puun luo ja sama juttu läpi koko maiseman.
 
Lopputulos: monen kuvan yhdistäminen yhdeksi VALOkuvaksi




tiistai 15. lokakuuta 2013

11 kiperää kysymystä

Pimeä huone sai haasteen Ruudolfilta.
Kiitos Ruudolf!
Seuraan mielelläni kahden ragdoll-pojan edesottamuksia
varsinkin nyt, kun omaa ragdoll-tyttöämme ei enää ole :(

On siis aika vastata 11:een haastavaan kysymykseen.
Muut osat haasteesta laistan - laiska kun olen ;)

1. Mistä unelmoit?
- täydellisestä valokuvasta
2. Minne haluaisit matkustaa?
- Euroopan vanhoihin kaupunkeihin
3. Mitä hankkisit viidensadan euron lahjakortilla?
- se menisi pesämunaksi teleobjektiivin hankintatilille
4. Lempiruokasi?
- ehdottomasti hyvä ruoka. Pahaa ruokaa ei ole kiva syödä
5. Paras muistosi viimeisen kuukauden ajalta?
- häidemme 25. vuosipäivä ja Tädin Pikku-Ihmeen hersyvä nauru :)
6. Kauneusvinkkisi?
- uusi pää ratkaisisi monta kauneusongelmaa
7. Kirjavinkkisi?
- iki-ihana Monte-Criston kreivi
8. Vastustamaton verkkokauppa
- neulelankoja myyviä verkkokauppoja on vaikea vastustaa
9. Mitä katsot televisiosta?
- ruokaohjelmia. Suurin pudottaja saisi tulla joka päivä ympäri vuoden
10. Millaisia blogeja luet?
-ystävien ja hyvän mielen blogeja
11. Parasta elämässä?
- elämän eläminen





 
Kaunista ja kuulasta syksyä kaikille :)

perjantai 4. lokakuuta 2013

Virstanpylväs

Tällä viikolla olemme juhlineet erästä saavutustamme:
häidemme kahdettakymmenettäviidettä vuosipäivää.
Kuulostaa paremmalta kuin hopeahääpäivä.
Se nimittäin kuulostaa siltä,
kuin olisimme kauhean vanhoja
  - mikä ei kuitenkaan paljoa poikkea totuudesta :)
No, aina on syytä juhlaan.
Vuosipäivä sattui arkipäivälle,
joten minipullot samppanjaa ja leivokset
olivat oikein sopiva setti tuomaan arkeen juhlan tuntua.