keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Olitko eilen illalla ulkona???

Kuvaamassa revontulia?
Eikä mitä tahansa vaatimatonta loimotusta vaan
suurinta geomagneettista myrskyä sitten vuoden 2005!

Iltauutisista kuulimme revontulimyrskyn olevan
juuri voimakkaana ympäri maata.
Lähdimme ulos katsomaan,
eivätkä ne valehdelleet siellä uutisissa :)

Ohessa eilistä kuvasaalista.
Ylimmässä kuvassa Mies on vähentänyt värikylläisyyttä,
jotta kuviot tulevat paremmin esille.
Muut kuvat on luomuja :)

Huomattavan suuresta revontuliesiintymästä uutisoitiin laajalti
ja tässä jotakin aiheesta:

Auringon suuri massapurkaus on jo mennyt Maan ohi,
eikä uusia ole matkalla Maan suuntaan.
Komeita revontulia näkyi yöllä poikkeuksellisesti koko maassa. (Tekstilainauksia Ylen sivuilta).

Miksi viime yön myrsky oli niin voimakas?
Geomagneettisen myrskyn aiheutti
sunnuntaina Auringosta lähtenyt koronan massapurkaus
eli magnetoitunut hiukkaspilvi,
joka saavutti Maan tiistaiaamuna.
Maahan kohdistunee lähipäivinä ja -öinä edelleen nopeaa aurinkotuulta,
joka kasvattaa revontulten todennäköisyyttä.
Viime yön kaltaista poikkeuksellisen komeaa revontulikavalkadia
ei kuitenkaan ole enää näköpiirissä, kerrotaan Ursan sivuilla.





Revontulet - tuo upea todiste maan magneettikentän toiminnasta!

10 kommenttia:

  1. Kävimme eilen katselemassa, siinä 23.00 maissa.
    Täällä oli aika vaatimatonta, enimmäkseen sellaista vaaleaa harsomaista, tilanne tosin vaihteli koko ajan.
    Pari kertaa oli vihertävä pylväsmäinen näkymä.
    En oikein osannut toimia asetusten kanssa, vaikka ennalta vähän opiskelinkin!
    Teillä on ollut hienoa katseltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Vaihtelunopeus todellakin oli voimakasta. En ole sellaista vauhtia ennen nähnytkään. Kameran asetukset ne osaavat joskus olla tosi kenkkuja. Mutta siinä myös osin on tämän harrastuksen suola :)

      Poista
  2. Revontulet ovat kiehtovia. Mä en niitä kuvannut, mutta vähän ihastelin ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Voihan ne näkymät toki tallentaa omalle "kovalevylleen" :)

      Poista
  3. On ollut kyllä mahtavaa loimutusta! Kiva tuo ylin kuva, tuo lisänäkökulmaa... Ja hyvä infopaketti, kylläpä meitä on nyt hemmoteltu luonnonilmiöillä viimeisen viikon sisällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruudolf! Totta, taivaalla on tapahtunut vaikka mitä. Auringonpimennystä emme yrittäneetkään nyt kuvata tällä kertaa. Ihailimme toki hitsaajanlasien läpi :)

      Poista
    2. Mulla meni auringonpimennys hieman ohi, kun tein töitä töissä niin tohinalla... Kyllä harmitti kun sitten tajusin, että edellisestä on jo niin pitkä aika ja seuraavaan auringonpimennykseen näillä leveysasteilla taas muutama vuosi!

      Poista
    3. Totta, että mitä hienoimmat taivaan ilmiöt saattavat jäädä huomaamatta kun on sisällä. Taajamien valosaaste häiritsee myös vaikka ulos ikkunoista tiirailisikin. Revontulihälytys on helppo konsti bongata revontulet. Harrastuksestaan johtuen meillä mies notkuu Ursan sivuilla jatkuvalla syötöllä :) ja näin hän osaa jo odottaa taivaan tapahtumia...

      Poista
  4. Hienoja loimutuksia, toden totta!

    VastaaPoista