sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syyskuun revontulet

Viikolla uutiset kertoivat Auringon olevan kovin aktiivisena
ja sinkoavan purkauksiaan Maan suuntaan.
Kaikki revontulia rakastavat ihmiset
ovat tällaisia uutisia lukiessaan aivan pähkinöinä.
Näin todella tapahtuikin
ja ilmiöön liittyi koronan massapurkaus,
josta lähti varautuneiden hiukkasten pilvi maapallon suuntaan.
Hiukkaspilven ennustettiin aiheuttavan perjantaina
geomagneettisen myrskyn ja todennäköisesti myös revontulia.
Parhaassa tapauksessa luvassa olisi näyttävä revontulimyrsky jonain lähiöistä
ja jonkin verran revontuliaktiivisuutta viikonloppuna (lainaukset Ursan sivuilta).

Sen enempää ei lupauksia tarvittu
kun Mies jo kirmasi yön pimeyteen.
Klo 02.00 hänen odotuksensa palkittiin
ja taivaan täyttivät värikkäät loimut.
Ohessa kuvasaalista Auringon purkauksesta aamuyöllä 13.9.

En ole koskaan havainnut revontulia sulan maan aikaan.
Jotenkin on hämmentävää,
kun samassa kuvassa esiintyvät loimottavat revontulet
ja vihreä ruohikko sekä lehdessää olevat puut :)







4 kommenttia:

  1. Hienot on taivaanvalot, joista niistäkin jäimme täällä paitsi pilvisyyden vuoksi ja ehkä myös hivenen valosaasteenkin vuoksi.

    Enkä ole minäkään revontulia ikänä nähnyt sulan maan aikaan, jotenkin epätodellista. Niiden täytyy näkyä vain talvella, kun on pakkasta ja kylmää :P

    Mutta aamutuimaan tessukoiden kanssa ulkona ollessa sentään näkyi muutama tähtönen, jee!

    t. ulpu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulpulle kommentista. Vai on sielläkin alkanut taivas rakoilla ja etelän eläjäkin näkee tähtitaivasta. Seuraavaksi kamera mukaan :)

      Poista
  2. Minustakin näyttää oudolta, kun maa ei olekaan luminen noissa revontulikuvissa. Kaikkeen näköjään pitää oppia, tähänkin ilmiöön sulan maan aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi :) Lopultakin kyse on kontrasteista ja erottuvuudesta. Kesäisellä, alati aurinkoisella taivaalla on vaikea hahmottaa revontulia vaikka ne silloinkin voivat loimuta. Ne näkyvät paremmin näin pimeän aikaan - yllättävää :)

      Poista