perjantai 11. heinäkuuta 2014

Haukkumäki

Kylmän kesäkuun jälkeen on vihdoin tullut kesä ja helteet sekä loma!
Lomamatkamme suuntasi aluksi Tampereelle sukulaisten luokse.

Siskon lapsi on ehtinyt siihen ikään,
ettei hänelle riitä enää lähipuistojen hiekkalaatikot,
vaan Haukkumäki on kova sana.

Aikuisina yllätyimme Särkänniemen Koiramäen kodikkuudesta.
Alue on hyvin suunniteltu ja toteutettu.



Koiramäki on "Mauri Kunnaksen rakastettujen tarinoiden pohjalta rakennettu teemapuisto,
jossa satu ja todellisuus sekoittuvat mitä suloisimmalla tavalla.
Koiramäessä asiakas astuu osaksi satua 1800-luvun maailmaan,
joka on kuitenkin höystetty tämän päivän hauskuuksilla.
Koiramäessä saa tehdä ja touhuta, leikkiä ja koskea.
Alueella pääsee tapaamaan Koiramäen asukkaita, niin ihmisiä kuin koiriakin,
ja lisäksi siellä asustaa paljon oikeita eläimiä", sanotaan täällä.

















Puisto jakautuu Kaupunkiin, Maatilaan ja Käpälämäkeen.
Monipuolista nähtävää ja koettavaa lapsille ja aikuisille.
Siskon lapsen suosikki oli kaarnalaivojen uittaminen vesikourustoa pitkin.
Me aikuiset viilensimme itseämme täyteläisellä italialaiseen tyyliin valmistetulla jäätelöllä :)


2 kommenttia:

  1. Haukkumäki todella on kova sana. Toivottavasti ei mene liialliseksi voimasanain käyttämiseksi jos kirjoitan tähän kommenttiin vielä sanan Punaville. Niitähän voi myös nähdä Haukkumäessä jos on oikein tarkkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdit rohkealle linjalle! Toisaalta, eihän punavillejä voi ohittaakaan. Joku rohkea on sellaista lypsänytkin :)

      Poista