sunnuntai 11. elokuuta 2013

Paluu luontoon

Nyt vuorossa luontokuvia :)
Ne ovat jääneet pimentoon,
koska on ollut hauska tehdä ruokakuvapostauksia ja reissukuvauksia.
(Jos Nainen saisi päättää, hän alkaisi vallan kuvata ruokaa.
Ehkä himpun verran epävarma elinkeino, mutta kivaa se olisi!!!)
Mies on ahkerasti liikkunut luonnossa kamera matkassaan
ja tuonut kotiin kuvasaalista.

Sammakot viihtyvät parhaiten kosteassa ympäristössä ja niiden lisääntymisen edellytyksenä on aina vesi. Veden laatu ei ole kovin merkityksellinen --- Myös ojat ovat hyviä kutemispaikkoja.
Yölämpötilojen laskiessa syksyllä nollan tuntumaan sammakot lopettavat syömisen ja vaeltavat talvehtimispaikkaan. Kesällä kerätyn vararavinnon turvin sammakon on selviydyttävä talvesta ja seuraavan kevään kutupuuhista. Sammakot talvehtivat horrostamalla. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sammakko)


Kyllä voi sammakkokin olla kaunis ja ihmeellinen.
Hieno suojaväri.
Tämä kolmen sentin mittainen otus on varsin viehko.
Sen pinta on kuin hiekkaa tai kiveä.
Ei sen reisistä nälänpitimeksi ole :)
Kyseessä on rupikonnan ensimmäisen vuoden vauva.
Rupikonnat elävät pitkään, joten tälläkin tyypillä on hyvässä lykyssä
monia vuosia edessään.



 Tämä oliivia ulkonäöltään muistuttava kasvi on tutumpi ja kotoisampi kataja.


Ja tämä on sitten hämähäkki. Ei aavistustakaan lajista tai suvusta tai heimosta,
mutta ampiaisvyötärö on vaikuttava :)

Myrkyllisin Suomessa luonnonvaraisena tavattava laji on vesihämähäkki (Argyroneta aquatica), jonka purema vastaa ampiaisen pistoa. Suomessa vain Helsingin Luonnontieteellisen museon rakennuksessa tavattavan ruskohämähäkin (Loxosceles laeta) purema voi aiheuttaa paikallisen kuolion. (Wikipedia)


4 kommenttia:

  1. Kyllä tämä pieni sammakko on kuvauksellinen!
    En ole ajatellutkaan tarkkaan tuota katajanmarjan muotoa, mini oliiviltahan se näyttää!
    Liekö hämähäkillä jokin salakureliivi:)
    Näitä ruoka- ja matkakuvia on ollut oikein mukava katsella, söin muuten juuri äsken ravintolassa elämäni parhaan suppilovahverokeiton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki! Luonto on niin ihmeellinen - ehtymätön kuvaamisen lähde. Suppilovahverokeitto, nam. Toivottavasti suppiksia tulee peljon, en ole yhtään käynyt vielä sienessä :)

      Poista
  2. Hieno sammakko ja hämähäkki! Niitä on niin mukava katsoa - kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, parempi yksi hämähäkki luonnossa kuin kymmenen hiuksissa :)

      Poista