perjantai 23. elokuuta 2013

Baari A-oikeuksin

Baari on juomia ja virvokkeita tarjoava ravintola,
jossa istutaan korkean myyntipöydän (baaritiskin) ääressä.
Tavallisesti baarissa myydään ja tarjoillaan juomia heti nautittavaksi.
Baareissa työskentelee baarimestareita ja tarjoilijoita.

Niin myös meidän baarissa.
Kun asiakkaat asettuvat anniskelualueelle
ripeä baarimestari tai tarjoilija pitää asiakkaistaan huolen.
Asiakaskunta on varsin kaikenkirjavaa väkeä;
on eräs Neito ja Amiraali,
on nähty jopa surupukuun sonnustautunut vieras.
Baarikärpänen kuuluu tämänkin juottolan kanta-asiakkaisiin.
Ampiaista kukaan ei ole vielä tilannut,
mutta sellainen on kyllä nähty baarissa.

Perhosbaari on siis avattu!
Kovin tyylikäs tämä kapakka ei ole, myönnetään.
No, sen asiakkaat eivät ole tulleet ihastelemaan sisustusta,
vaan nauttimaan virvokkeista.

Heräsimme vähän myöhässä perustamaan saluunaa perhosille
 - siksi baarin sisustus on aika askeettinen.
Tarkoitus on hankkia joku kaunis ja tarkoituksenmukainen ravintolarakennus.

Vikille kiitos innoituksesta perhosbaarin perustamiseen :)
Mekin haluamme saada kivoja perhoskuvia - siksi siis hyönteisten houkutin eli perhosbaari.


 
 


Perhonen käyttää hyväkseen vain nestemäistä ravintoa – vettä, mettä, mahlaa tai pehmenneitä hedelmiä.Tee kirkkaanväriseen purkkiin, esimerkiksi jugurttipurkkiin, ruokinta-automaatti: sekoita ykkösolueen eli pilsneriin kolmasosa siirappia, pienen pieni murunen hiivaa sekä vähän hunajaa. Anna nesteen käydä avoimessa astiassa muutaman päivän ajan. Imeytä nestettä kankaaseen, vaahtomuovisieneen tai kuivattuihin omenanviipaleisiin ja huolehdi siitä, että nestettä on koko ajan tarjolla. Tee useampi syöttöpiste – yksi aiheuttaa helposti epäsopua! (http://olotila.yle.fi/piha/luonto/houkuttele-perhosia-pihaan)

Tai perusta ravintola A-oikeuksin ja tarjoa perhosille viiniä :)

8 kommenttia:

  1. Mukavaa kun innostuitte, tätä baarielämää on niin kiva seurata ja tekeehän tässä samalla vähän hyvääkin luonnonkin eteen!
    Pitäisköhän ampiaiselle tarjota se ampiainen sitä se varmasti toivoo:)
    Eikä me yhtään myöhässä olla, uusimmassa Suomen Luonto-lehdessä on asiasta artikkeli jossa sanotaan että: "Perhosbaarin huippukausi on kuitenkin loppukesä ja alkusyksy eli juuri nyt , jolloin sekä lajeja että yksilöitä on runsaammin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki :) Koska baarissamme on A-oikeudet, voimme todellakin tarjota ampiaiselle Ampiaisen. Luin myös jostakin, että perhoset kiinnostuvat baarista keväällä ja syksyllä, joten jugurttipurkkimme on juuri oikeaan aikaan viritetty. No, kauniimpikin viritys voisi olla :)

      Poista
  2. Onpas ovela juoni saada perhosia terassille nautiskelemaan meheviä juomia ja siinä ihan sattumalta myös pääsee kuvailemaan niitä :) Montako eri lajiketta ootte jo bonganneet, ei siis juomia vaan perhosia? Tsihhih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä todeta, että perhosbaari ei houkuttele kaikkia perhosia. On tietyt lajit, jotka ovat juomalle persoja ja niistä olemme valtaosan jo saaneet houkuteltua. Pitäisi varmastikin laittaa useampi täky, että näkisimme paljon perhosia - lukumäärältään siis.

      Poista
  3. Muista pitää huoli, että A-juomia tarjoillaan vain täysi-ikäisille :) Taitaa vaan olla vaikea kysellä papereita. Oikeasti, hyvä idea tuo perhosbaari noin valokuvauksen kannalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne kaivattaisiin järjestysmiestä - ampparit rähisevät perhosille ja baarin edustalla on jatkuva tappelu menossa :(

      Poista
  4. Tämä on kyllä paras baari aikoihin minkä olen nähnyt!

    VastaaPoista