lauantai 20. heinäkuuta 2013

"Matkailumainos" 2.

Nyt ostimme pääsyliput ja kolusimme jälleen kerran koko Vanhan Kaivoksen alueen läpi.
Kaivoskäytävän kierros on aina yhtä vaikuttava.
Multimediaesitys avartaa näkemystä paikan historiasta.
Kaivosmuseo on aivan huippu.
Parhaillaan siellä on paikkakunnalta lähtöisin olevan, mainetta niittäneen,
Valto Kokon lasinäyttely.
Kaivosmuseon perusnäyttely on taitavasti rakennettu ja tosi mielenkiintoinen.
Suosittelemme oman paikkakunnan ihmisille
sekä tietenkin kesäasukkaille ja turisteille!
Kaivostorniin kiipeäminen kapeita puurappusia pitkin on kuntoakasvattava kokemus,
mutta maisemat palkitsevat.

Sinä, jonka päätä ei huimaa; tässä olisi haastetta:
Lähde mukaan kiipeämään yhteen Euroopan korkeimmista kaivostorneista! (kyse on Keretin torniin noususta)
Huimat 96 metriä korkean tornin huipulta avautuu maisemat yli kaivoskaupungin.  Mahdollisuus aivan ainutlaatuiseen elämykseen on vielä to 25.7 ja to 1.8. Kello 11. Hinta: 10 euroa.
(tiedot: http://aarrekaupunki.fi/fi/aarteet/vanhakaivos/)

Mies meillä on tehnyt tämän nousun joitain vuosia sitten
ja valokuvat sieltä on sen verran vaikuttavia, että minulta on nousu jäänyt vielä tekemättä.
Paikka ei nimittäin ole mitenkään omiaan korkeanpaikankammosta kärsivälle.
Olot tornissa ovat vähintäänkin avarat :)

Vanha Kaivos



Uusi parkkialue odottaa tulijaansa

Näkymä kaivostornista

Museotunnelissa nähtyä


 karpidilamppu

 muistoja ajalta, kun Outokummussa kisailtiin Voimamieskisoissa


kaivosjuna - aika epämielyttävä tapa matkustaa,
mutta kokemisen arvoinen elämys

hissi

Löytöretket - geokätköily

Wanha Paja - alueen ruokapaikka

ruostetta ja betonia

Kaivosmuseossa Valto Kokko




Kaivosmuseon perusnäyttely







4 kommenttia:

  1. No tuolla sitä ei koskaan sitte tullut käytyä, kun paikkakunnalla asui! Pitäis vissiin nyt tulla turistina paikalle ja mennä pokkana kierrokselle. Tosin niitä ei taideta talvisin järjestää, kun silloin aikaisintaan pääsisin siellä nurkilla käymään.

    Mutta onneksi on tämä blogi, jonka avulla pääsee ties ja mihin tutustumaan hyvien kuvien kautta :)

    Ja olis aika mielenkiintoisaa kiivetä lähes sataan metriin ellei olis hirmuista korkeanpaikanpelkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulperoiselle, pienoiselle :) Kyllä, täällä voit käydä aina potemassa koti-ikävää tai jotain nuoruudenkaihoa ja -tenhoa. Me lupaamme välittää sinulle kuvia täältä kaikkien metallien ja alkuaineiden alkulähteiltä :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Pitäisköhän kiivetä torniin katsomaan paikkakuntaamme lintuperspektiivistä. Tuo lasinäyttelykin pitäisi käydä katsomassa, viime kesänä sentään käytiin museossa ja kaivoksessa pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kiipeä ihmeessä, minä vielä mietin. Suosittelen käyntiä lämpimästi!

      Poista